Lappia kohden – jälleen

Posted on

Se olis pian taas se aika vuodesta, jolloin suuntaan tieni Lappiin. Käyn yleensä joka syksy Lapissa lomalla, joko vaeltamassa tai muuten vain. Olen aika lailla kaupunki-ihminen muuten, mutta Lapissa  on jotain mikä vetää puoleensa! Se villeys, karuus, hiljaisuus, siellä aika tuntuu pysähtyvän. Se on niin jännä olo, kun tällainen kiireinen kaupunki-ihminen heittää rinkan selkään ja astelee vaelluskengissä polulle, niin askeleet lähtee itsestään viemään pois kiireestä. Muutaman tuhannen askeleen jälkeen jo kello unohtuu, puolen päivän jälkeen verenpaine laskee. Vuorokauden kuluttua mieli alkaa hiljentyä ihan tosissaan, tai oikeastaan alkaa itse vain kyllästyä siihen ajatusten älämölöön, joka hiljaisuudessa ensin valtaa pään. Kolmas vuorokausi tuo tullessaan rauhan ja tyhjyyden, jota en ole saavuttanut missään muualla elämässäni kuin Lapin karussa erämaassa!

Se hiljaisuus ja tyhjyys ei ole painostavaa vaan kaikenkattavaa, hyväksyvää ja rauhallista. Se vain on, ja silloin myös minäkin vain olen. Aika tuntuu pysähtyvän, sitä vain on jotenkin rajattomasti. Etenkin kun olen yksin. Silloin aina kelloa katsoessa se on kaksi tuntia vähemmän kuin kuvittelin. Ei tarvitse puhua, ei ajatella, ei tarvitse olla mitään eikä tehdä mitään. Kävellä ja huolehtia perustarpeista. Se on minun vuoden leponi. Sillä levolla jaksan puurtaa vaikka koko talven.

Tänä vuonna ajattelin ottaa vähän rennomman kautta kuitenkin. Olen usein tehnyt koko viikon pituisen vaelluksen, jolloin rinkka painaa aika paljon ja ruokapuoli täytyy miettiä todella huolella. Tänä vuonna otan ajomatkat pätkissä ja yövyn mennen tullen hotelleissa. Mennessä vietän yön Oulussa hotelli Lasaretissa ja hyvän aamiaisen jälkeen jatkan matkaa Leville, jossa olen vielä yhden yön Lapland hotellissa ennen kuin astelen metsään. Menen taas Pallakselle, ja teltalla, jotta saan olla rauhassa. Yksin olen tällä kertaa, en jaksanut kysellä ketään seuraksi ja sovitella aikatauluja yhteen. Sitä paitsi metsästä ja luonnosta saa enemmän irti yksin.

Oikaisen keskelle Hetta-Pallaksen reittiä ja kansallispuistoa Nammalakurun tuvalle, josta sitten menen joko pohjoiseen tai etelään, riippuen vähän fiiliksistä. Katson lähempänä ja ehkä vähän saatan katsoa myös säätä. Nyt haasteen tekee tämä helle, en ole koskaan vaeltanut helteellä, ja nyt ongelmana onkin ruokien säilyvyys. Otan kaiken mahdollisen kuivattuna, mutta miten esimerkiksi voi? Juustoa ei ehkä voi ottaa, ellei sitten jotain todella kovaa kuten parmesaania. Täytynee vähän googlettaa toisten kokemuksia!

Neljä päivää tunturissa riittää siihen, että laskeudun luonnon taajuudelle. Tulomatkalla aionkin yöpyä Rovaniemellä hotellissa, koska en ole koskaan siellä käynyt. Metsäreissun jälkeen jaksaa ehkä sen turistihässäkän, joka on joulupukin maassa. Haluan käydä kattoon joulupukkia ja sitä hulmuamista siellä! Mun mielestä ihana reissu tulossa ja odotan innolla! Yksinvaellukselle tuo Hetta-Pallas on sopiva, koska siellä on varmuudella myös muita. En ole niin kokenut vaeltaja, että täysin yksin uskaltaisin erämaahan mennä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 1